Numeron voima, sanan valta – kuka kuuntelee köyhää? -seminaarin pohjalta syntyneet teesit (11.5.2008)

Hyvä Numeron voima, sanan valta - Kuka kuuntelee köyhää? -seminaariin (10-11.4.2008) osallistunut tai aihepiiristä muuten kiinnostunut:

Seminaarin järjestäjät ovat koonneet seminaarissa syntyneiden keskustelujen pohjalta kymmenen teesiä, joilla köyhyyden ongelmaan voitaisiin Suomessa pureutua. Teesit ovat kommentoitavissa tällä sivulla. Kaipaamme kommenttejasi teesien sisällöistä: mitkä asiat ovat tärkeitä ja mitkä vähemmän tärkeitä?

Jos haluat jonkun kokonaan uuden teesin, ehdota myös mikä olemassa olevista pitäisi poistaa, jotta ehdotuksesi tulisi paremmin huomioiduksi. Myös tarkkoja muotoiluehdotuksia otetaan vastaan.

Teesit julkaistaan seminaarista tehnyt muistion kera.

Huom. muutoksena aikaisempaan: aikataulusyistä toivoisimme kommenttejanne jo 22.5. mennessä.

Lähetä kommenttisi sähköpostiosoitteeseen:

Ystävällisin terveisin,
seminaarin järjestäjät (Sakari Hänninen, Anna-Maria Isola, Jouko Karjalainen, Meri Larivaara, Juha Mikkonen, Reetta Ruokonen ja Lauri Vuorenkoski)

---

Luonnos 11.5.2008

1. teesi: Köyhyyden ja huono-osaisuuden jakaantumisen alueelliset erot ovat Suomessa suuret ja alati kasvamassa. Erityisessä vaaravyöhykkeessä ovat varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomi, joskin taannehtivia alueita löytyy Suomen eri osista.

Meillä ei ole kuitenkaan riittävän hyvin tietoa esimerkiksi köyhyyden aluettaisesta vaihtelusta ja sen muutoksista. Olemassa oleva tieto kertoo erojen kasvusta. Ratkaisuksi ei voida yksin tarjota maan sisäistä muuttoliikettä.

• Niin alue-, maaseutu-, tiede- ja koulutus- kuin elinkeinopolitiikassa on kiinnitettävä huomiota kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten tilanteisiin.
  
  
• Köyhyyden torjumiseksi ja sen vähentämiseksi tulee luoda köyhyyden politiikkaohjelma, jotta ongelmaan voisiin vaikuttaa mahdollisimman monelta suunnalta.
  

2. teesi: Köyhyys ja huono-osaisuus ovat ilmiöitä, jotka on mietittävä käynnissä olevan maailmanlaajuisen työn, tuotannon ja työnjaon muutoksen kontekstissa. Kysymys on toisaalta ”osaamistalouden” asettamista mahdollisuuksista ja vaatimuksista ja toisaalta ihmisten perustarpeisiin liittyvän ruoan, veden, energian ja hoivan saatavuudesta ja hinnasta.

Tarvitaan rohkeutta kysyä, että voidaanko palkkatyön ja palkallisen elämän katsoa olevan riittävä ja ainoa ratkaisuvaihtoehto.

• Kysymys perustulosta on asetettava mahdollisimman laajasta työn, tuottavuuden ja rikkauden näkökulmasta.
  
  
• Pitkäaikaistyöttömien tilanteen parantamiseksi on laadittava henkilökohtaisesti räätälöityjä ohjelmia.
  
  
• Perusoikeuksien toteutuminen tulee turvata.

3. teesi: Näyttöön perustuvasta lääketieteestä lainattu vaikuttavuuskäsite ei ole sellaisenaan siirrettävissä sosiaalipalveluiden ja mielenterveyspalveluiden kenttään, jossa interventioiden vaikutukset ovat monimutkaisia ja kietoutuvat yksilön elämän muihin ilmiöihin.

Nykytilanteessa toiminnan vaikuttavuutta arvioidaan liian usein täyden toimintakyvyn palauttamisen kautta (esimerkiksi työtön työllistyy tai päihdeongelmainen raitistuu). Tämä johtaa vaikeiden tapausten ohittamiseen, sillä kevyemmistä ja helpommista tapauksista saa enemmän tehokkuuspisteitä.

• Vaikuttavuuden kriteerien tulee olla realistisia suhteessa käsillä oleviin ongelmiin ja niitä tulee kehittää yhteistyössä käytännön työtä tekevien ja sekä asiakkaiden kanssa eikä pelkästään ylhäältä käsin hallintovirkamiesten toimesta.
  
  
• Vaikuttavuus on voitava määritellä sekä määrällisin että laadullisin mittarein osavaikutusten avulla.

4. teesi: Syrjäytymistä kuten köyhtymistä voidaan tarkastella kvantitatiivisesti, mutta selviytymistä voidaan ymmärtää kunnolla vain kvalitatiivisesti.

• Vaikeassa asemassa olevien ihmisten selviytymisen laadulliseen tutkimukseen tulee panostaa ja sen tuloksia on syytä lukea tarkasti.
  
  
• Yhtä tärkeää on tilastollisen lukutaidon kehittäminen.
  
  
• Tarkkailtavien ilmiöiden kehitystä seuratessa on erittäin tärkeää, mikä valitaan vertailuvuodeksi. Esimerkiksi laman jälkeisen poikkeusvuoden 1996 valitseminen vertailuvuodeksi, vaikkapa toimeentulotukimenojen kehitystä arvioitaessa, on harhaanjohtavaa ja tarkoitushakuista.

5. teesi: Perusturvan uudistamista mietitään ja kehitetään nyt komiteassa – mikä on hyvä asia – mutta mikä on tätä kehittämistä ohjaava perusperiaate? Työnteon on aina kannatettava? Työnteko on aina parempi vaihtoehto? Mutta tarkoitetaanko tällä vain palkkatyötä? Ja tarkoitetaanko tällä työtä riippumatta siitä maksettavasta palkasta?

• Sata-komitean työ tulee muuttaa julkiseksi / julkisuuden astetta tulee lisätä.
  
  
• On ehdottomasta pidettävä huoli siitä, ettei Suomeen olla synnyttämässä "työssä käyvien köyhien uusluokkaa."
  
  
• Erityisesti oireellista tässä suhteessa on maahanmuuttajien tilanne ja työllistyminen työtehtäviin, joita kantaväestö ei halua tehdä ja joista saatavat ansiot jäävät kohtuuttoman pieniksi. Tämä voi ennakoida työmarkkinoiden tulevaisuutta. Kotouttamipolitiikkaa tuleekin ehdottomasti kehittää myös köyhyyden ja huono-osaisuuden torjunnan näkökulmasta. Tämä tarkoittaa eritoten sitä, että työmarkkinoilla ei tulla sallimaan työn ”halpamyyntiä”.
  

6. teesi: Toimeentulotuen hakijatalouksista on yksineläjiä noin 77 prosenttia. Yksineläjien osuus kaikkein vaikeimmissa tilanteissa elävistä ihmisistä onkin suuri, mutta usein heidän tilanteensa jää vähemmälle huomiolle ehkäpä nimenomaan siksi, että he voivat helpoiten jäädä niin sanotusti yhteiskunnan ja siinä tapahtuvien suhteiden ulkopuolelle. Heidän asiansa on aikaisemminkin jäänyt yksittäisten aktiivien ja vaikuttajien toiminnan varaan.

• Viranomaistahojen tulee kiinnittää ongelmaan huomiota ja kohdistaa siihen erityisiä toimenpiteitä. Yksineläviä ei tule kuitenkaan asettaa politiikassa lapsiperheiden kanssa vastakkain.

7. teesi: Sosiaalityötä määritellään koko ajan uusiksi hallinnoivilla linjauksilla, joihin sosiaalityöntekijät eivät voi mitenkään vaikuttaa. Ns. aikuissosiaalityötä sidotaan osaksi työvoimahallinnon jäännöstehtävien/asiakkaiden hoitamista. Ratkaisevaksi vaikuttavuuskriteeriksi on noussut asiakkaiden työmarkkinakelpoisuuden (ulos)mittaaminen.

• Työhallinnon tehtävien siirtoa sosiaalitoimeen tulisi tarkastella nykyistä kriittisemmin.
  
  
• Sosiaalityön tulisi edistää asiakkaiden kaikinpuolista arjen hallintaa ja yhteiskunnan toimintajärjestelmien kykyä juuri niissä tehtävissä, ei vain työmarkkinakelpoisuuden lisäämistä
  

8. teesi: Vähävaraiset sairastavat keskimäärin enemmän ja tarvitsevat terveydenhuollon palveluita kipeämmin kuin paremmin toimeentuleva väestö. Tosiasiassa he käyttävät palveluita vähemmän ja heidän käyttämänsä palvelut ovat vaikeammin tavoitettavissa kuin esimerkiksi työssäkäyvien saatavilla olevat työterveyspalvelut tai paremmin toimeentulevien ulottuvilla olevat yksityissektorin palvelut.

Sekä työterveyspalveluita että yksityissektorin terveydenhuoltopalveluita tuetaan julkisin varoin. Hyvin vähävaraisille pienehköiltäkin vaikuttavat terveydenhuollon asiakasmaksut saattavat muodostua ongelmaksi. Tällöin asiakasmaksut eivät palvele alkuperäistä tarkoitustaan järkeistää perusterveydenhuollon palvelujen käyttöä, vaan niistä tulee este tarpeellisenkin hoidon ja ennaltaehkäisevien palvelujen saamiselle.

• Julkisen sektorin perusterveydenhuollon asiakasmaksuista tulee luopua.
  
  
• Terveydenhuollon julkisen rahoituksen monikanavaisuudesta on luovuttava, jotta järjestelmää voidaan kehittää yhtenä kokonaisuutena oikeudenmukaisempaan suuntaan.
  
  
• Tavoitteena on oltava julkisten terveyskeskuspalvelujen laadun ja tavoitettavuuden kohottaminen samalle tasolle kuin se nyt on työterveyshuollossa.
  

9. teesi: Pohjoismaille, ml. Suomi, on ominaista onnistunut köyhyyden torjunta, jossa keskeistä roolia on näytellyt vahva sosiaalinen liikkuvuus. Liikkuvuuden keskeinen keino on ollut koulutus, jonka kaikkien ulottuvilla ollut peruskoulujärjestelmä on turvannut.

Koulutuksen merkitys vain korostuu ”osaamistaloudessa”. Tässä suhteessa erityisen vedenjakajan muodostaa jo lukio, jonka käynnin kalleus (kalliit oppikirjat) voi muodostua ylivoimaiseksi esteeksi vaikeassa asemassa olevien perheiden/vanhempien lapsille.

• Lukion kirjat ilmaisiksi.
  
  
• Samoin tulee huolehtia muista oppimisen edellytyksistä kuten ruokailusta ja koulumatkoista.
  

10. teesi: Erilaiset omaelämäkerralliset kirjoitukset osoittavat, että vähävaraiset ja huono-osaiset kykenevät pohtimaan ja arvioimaan omaa tilannettaan. Tätä varten tarvitaan useita pysyväisluonteisia julkisia keskustelukanavia.

Kansainvälisesti vertaillen Suomesta löytyy erittäin niukka valikoima vaihtoehtoisia medioita (etenkin lehtiä). Kun esimerkiksi Iso-Britanniassa tällaisia lehtiä lukevat myös hyvin toimeentulevat, vaihtoehtolehdet jäävät meillä lähinnä viiteryhmän sisäpiirimediaksi.

Vaikeissa tilanteissa elävillä ihmisillä ei ole liiaksi areenoita, joilla tuoda kokemuksensa ja tietämyksensä polttavista ongelmistaan julkiseen keskusteluun. Mielipidelehdistö on tärkeä väylä muutoin marginaaliin jäävän tiedon välittämisessä. Niiden ilmestyminen on kuitenkin miltei aina julkisen vallan tuen kuten mielipidelehtituen varassa.

• Mielipidelehtien tukea on nostettava, jotta voidaan kasvattaa kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksia ja tukea heidän osallisuuttaan yhteiskunnassa.
  
  
• Haastamme Numeron voima sanan valta - kuka kuuntelee köyhää -seminaarin osanottajat ja sen teemoista kiinnostuneet luomaan verkkolehden tai muun vastaavan foorumin, joka tarjoaisi väylän köyhyyttä kokeneiden ihmisten omille näkemyksille (kiinnostuneet voivat ilmoittautua: jouko.karjalainen[at]saunalahti.fi).